- Olet täällä: Etusivu »
Kirsti Doukas
Minun työni erottuvat tavasta kertoa tarinaa. Koruni kertovat tarinaa monella tasolla. Suunnittelutyöni pohjautuu hyvin perusteelliseen taustatyöhön, kaikki ratkaisut muodon suhteen ovat perusteltuja ja harkittuja. Olen utelias ja etsin jatkuvasti uutta, se on ollut suurin vaikuttaja työssäni. Koruissa on kiehtovaa se, että koru voi olla samaan aikaan sekä itsenäinen taideteos että käyttöesine. Ne voivat sisältää valtavasti merkityksiä. Korut liittyvät suuriin tunteisiin, tuottavat iloa ja kantavat viestiä.
Olen suunnitellut lukuisia yritysten yksityiseen käyttöön tarkoitettuja mallistoja sekä tehnyt uniikkituotantoa, mutta suomalaiset tuntevat minut ennen muuta Kalevala Korun korusarjoista, kuten Naisen ääni, Vanamo ja Onerva. Monille on tuttu myös Savonlinnan oopperajuhlien kanssa yhteistyössä toteutettu mallisto, jossa suunnittelin viidestä ensi-iltaoopperasta korusarjan.
Minulle oli aikanaan tärkeää hankkia kultasepän tekninen ammattitaito, en olisi ollut valmis muotoilijaksi ilman tekniikan tuntemusta. Lahden muotoiluinstituutin jälkeen suoritin myöhemmin taiteen maisterin tutkinnon Taideteollisessa korkeakoulussa. Olen työskennellyt Kalevala Korussa vuodesta 1989 alkaen ja pääsuunnittelijana vuodesta 1994 lähtien. Ammatillisen urani huippuhetkiä ovat olleet Suomen Kultaseppien Liitto ry:n. myöntämä ”Vuoden kultaseppä” -nimitys vuonna 1999 ja Muotoilun valtionpalkinto vuonna 2006.
Vanamo-koruissa innoitus suunnittelutyöhön lähti liikkeelle Eino Leinon (1878 – 1926) rakastetun Nocturne-runon säkeestä: Tuoksut vanamon ja varjot veen, niistä sydämeni laulun teen. Onerva-korusarja on valmistettu hopeasta ja valkoisesta posliinista. Korun muotokieli sai alkunsa L. Onervan Kuurainen kannel -runosta. Runon alkuosan valkoinen ja kuurainen mielenmaisema kertoi talven melankoliasta, valon ja rakkauden kaipuusta. Mieleeni piirtyi kuva talven puhtaudesta ja rikkumattomasta hiljaisuudesta. Siinä hiljaisuudessa on myös jotain varsin lohduttavaa.
“Taas härmän kuu, taas talvi kuuraa seuloo,
puut lehdettömät huurrehuntuun neuloo
ja hämy pitkä lankee riitemaille…
Jääkukat sille, mi jäi kukkaa vaille.”
(Kuurainen kannel, teoksessa L.Onerva: Etsin suurta tulta. Valitut runot 1904-1952. Toimittanut Helena Anhava. Otava)
