- Olet täällä: Etusivu »
Jaana Junkkaala
Haluan korujeni viestivän iloa, persoonallisuutta ja mutkattomuutta.
Ideoita koruihini ammennan lapsuusmuistoistani, elinympäristöstäni sekä ihmisistä, joiden kanssa elän. Tällä hetkellä minua inspiroivat eniten kaupunki, ihmiset ja pukeutuminen. Haluan sekoittaa perintökorun, pukukorun ja design-korun määritelmiä luoden koruja, joissa on piirteitä näistä kaikista.
Korun nimi viittaa usein suunnittelun lähtökohtaan: Marikki-sarja on nimetty Astrid Lindgrenin satuhahmon mukaan ja Paluu-koru syntyi, kun kahdenkymmenen vuoden takainen hevoshulluus heräsi uudelleen henkiin. Sohvi-riipus sai nimensä pikkutytön mukaan, jolle ensimmäinen helistimen muotoinen koru aikoinaan valmistettiin.
Mallistojen lisäksi suunnittelen ja valmistan myös uniikkikoruja sekä liikelahjoja. Kuuntelen asiakasta ja haluan toiveiden pohjalta toteuttaa koruja, joista tulee kantajilleen tärkeitä.
Olen valmistunut Lahden Muotoiluinstituutista koru- ja esinemuotoilijaksi vuonna 2004. Jo kouluaikoinani kuuluin nuorten suunnittelijoiden kollektiiviin nimeltä HundPark, jonka toiminnassa olin mukana vuoteen 2005 asti. Valmistumiseni jälkeen tieni vei Fredrikinkadulle Galleria Koruun, jossa toimin yrittäjänä ja suunnittelin koruja omalla nimelläni neljän vuoden ajan. Keväällä 2008 perustimme Anniina Dunderin kanssa oman Studio-Shop-nimisen liikkeen ja työhuoneen Töölöön. Studio-shopin perustamisen myötä olen suunnitellut koruja Pioni Design -tuotemerkin alla.
Muotokuva: Hanna Immonen (www.hannaimmonen.com)
Korukuvat: Hanna Immonen, Jaana Junkkaala





